Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

New York, USA, matkailu ja matkakuvat

New York City matkakuvia lokakuulta 2006

New York  
 
on Yhdysvaltain runsasväkisin ja tiheimmin asuttu kaupunki.
 New York on maailman tärkeimpiä talous- ja kulttuurikeskuksia ja myös yksi maailman neljästä tärkeimmästä maailmankaupungista. Kaupunki on myös YK:n ja monien muiden kansainvälisten järjestöjen kotipaikka.
 
 
 
 
New York, lempinimeltään Iso Omena eli Big Apple, on kulttuurien sulatusuuni, 
Nähtävää tässä museoiden, teatterin, jazzin ja ravintoloiden täyttämässä kaupungissa on todella paljon. 
 
 
Kaikkea mielenkiintoista ei ehdi nähdä viikon eikä edes kahden lomalla. New York on USA:n ja koko maailmankin mittakaavassa omassa sarjassaan. Siksi täällä riittää aina uutta, vaikka tulisit yhä uudestaan. 
 
 
Manhattanin keskiosassa Midtownissa sijaitsee kokonaisen korttelin kokoinen Macyn tavaratalo ja newyorkilaisten suosima Bloomingdales tavaratalo.
 
 
Central Park suosittu paikka rentoutumista varten. Central Park on New Yorkin suurin puisto.
New Yorkin nähtävyyksia.
 
Vapaudenpatsas on Yhdysvaltain ja New Yorkin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Patsas  on 46 metriä korkea, mutta jalusta mukaan lukien sen korkeus nousee 93 metriin. Patsaan jalustassa pidetään nykyisin museota.  
 
Times Square Broadwayn ja 42nd Streetin risteyksen ympärillä sijaitseva alue täynnä videoruutuja ja LED-mainoksia.  Times Square rajoittuu itä-länsisuunnassa 6th ja 9th Avenuihin ja pohjois-eteläsuunnassa 39th ja 52nd streetin väliselle alueelle. 
 
Empire State Building  New York Cityn  näkymät näkyvät erittäin hyvin New Yorkin korkeimman pilvenpiirtäjän huipulta.
 
Rockefeller Center on New Yorkissa sijaitseva rakennuskokonaisuus, joka käsittää yhteensä 14 pilvenpiirtäjää. Top of the rock on Rockefeller Centerien ylätaso. 
 
Brooklyn Bridge, Brooklynin silta. Tämän historiallisen sillan  pituus on noin 2 km, eikä sen ylittäminen ei maksa mitään. Silta yhdistää toisiinsa Manhattanin ja Brooklynin hallintoalueet. 
 
Times Square Lincoln Center on maailman suurin kulttuurinen kompleksi. sieltä on  teatteria, balettia, sinfoniaa, oopperaa, elokuva- ja taide näyttelyjä.